keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Aadasta tuli iso tyttö

Alkakaamme tarinoinnin mätsäristä sunnuntailta, kaikki meni oikein hyvin ja perille löydettiin - kiitos navigaattorin. Odottaa sai ikäisyyden, koiria oli valtavasti ja lahjakkaasti minut laitettiin kaikkien kanssa pentuihin jostain kumman syystä. Noh asiat selvitettiin ja pääsin Säteen ja Pyryn kanssa ihan alkupäähän luokassa. Säde liikkui kivasti, seisoi ihan okei mutta jännitti kovasti ja häntä oli kuin liimattuna jalkojen väliin. Noh, tosiaan Säde on viimeksi käynyt syksyllä missään näytillä joten antakaamme sen anteeksi.Pyry meni muuten oikein mallikkaasti mutta hampaita ei olisi halunnut näyttää, yritti kivuta syliini karkuun. Molemmat saivat sinisen nauhan.
Sara olikin sitten viimeinen koko luokassa eli koira nro 65. Isoja oli vielä enemmän ja pentujakin jotain 60kpl luokkaa. Sara oli ihana oma itsensä, punaisen nauhan sai. Ketään ei sijoittunut, tuomari tykkäsi selkeästi isommista koirista ja usein menikin niin että isompi parista sai punaisen. Noh, harjoitustahan nuo vaan ovat ja itse olen koiriin tyytyväinen. Saloon lähdetään ennen Lahtea jos vain suinkin onnistuu, sinne sitten Maximkin harjoittelemaan. Hui, Lahden näytttelyt ovat reilun viikon päästä!
Lumet ovat sulaneet tosi hyvin!
Miksi Aadasta tuli iso tyttö? Koska Brenda saapui taloon eilen 12.4.2011. Aada kasvatti jalkojaan kilometrin ja muutenkin pikkutytöstä tuli kamalan ison tytön oloinen. Toki se on eniten innoissaan tulokkaasta ja alkuun Brenda olikin sitä mieltä että tuo kaveri on sitten ja aivan kamala! Hetkeksi laitoinkin Brendan ja Aadan keskenään pieneen aitaukseen ja pian jännitysitku muuttui turhautumisitkuksi kun ei päässyt tutustumaan uusiin kavereihin. Muuten Brenda on Aadaa rohkeampi, pihalla kävi jo kolmannella kerralla tutustumassa nurmikkoon kun Aadalla meni moiseen viikkokausia (tosin silloin oli lunta mutta lumikaan ei pelota Brendaa).
Brenda rakastaa kun massua rapsutetaan, kääntyy selälleen ja pieni häntä vispaa niin että meinaa irrota liitoksistaan.
Joku on vähän söpö
Brenda 8vk

3 kommenttia:

  1. FVP:n kautta eilen löysin blogisi luo ja samantien luin vanhan blogin postaukset ja tänään tämän uuden :D. Kyllä näitä lueskellessa ja koiria ihastellessa, alkaa stressata yhä enemmän saanko itselleni chihu-vauvaa tänä kesänä. Kaikki sormet ristissä, että narttu ei aloita vielä juoksujaan ja sitten kun on lupa aloittaa, tulisi kantavaksi.

    VastaaPoista
  2. Jaana: Brenda jäi kotiin kasvamaan ja näin, tule meille asumaan sijotussopimuksella. Oho. :D Näitä tuntuu kertyvän....

    Mia: Toivottavasti saisit itsellesi Chihuvaavin, veikeitä otuksia joita noh. tuppaa kertymään :D

    VastaaPoista