perjantai 28. tammikuuta 2011

Samalla kaavalla

En osaa otsikoida, noh. Saan sen ehkä anteeksi. Mutta siis tosiaan elelemme samalla kaavalla, ainoa vain että Maxim lähti hieman suunniteltua aiemmin koska Saralle tuli juoksu ja vaikka kovasti haluaisin yhdet pennut vielä Saranaiselle tehdä niin sille ei niitä tehdä. Sara on siis kahden hienon pentueen äiskä, hedelmällinen neiti, pienestä koostaan huolimatta  neljä pentua molemmilla kerroilla (ensimmäisestä yksi menehtyi). Keisarileikkauksella pennut syntyivät ja en uskalla riskiä ottaa jos jotain sattuisikin ja pieni sitsi bitsu bitzunen menehtyisi vain sen takia että halusin sille vielä yhdet pennut. En antaisi sitä itselleni ikinä anteeksi jotenka Saranainen on lopun elämänsä mamman mussukka, näyttelykoira joka tulee aina näyttelyihin mukaan vain sen takia että se ainakin saa mammalle hyvän mielen jos muut eivät käyttäydy. Sitsunen on tämän talon pää ja se on vissi!

Olin yksi päivä Pirjolla useamman tunnin viimeistelemässä kotisivuja ja vihdoin viimein saimme kennelille kotisivut julki! Pitkä prosessi joka vihdoin on valmis, itse sivujen teko oli aika vaivatonta ja sujui nopeasti mutta aina oli jotain joka lykkäsi sivujen suunnittelua ja näin päin pois. Kotisivujen teko aloitettiin siis huhtikuussa mutta niinhän se on että parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Kuvia kaivellessamme löytyi minulle itselleni hyvin merkittäviä otoksia jotka saivat ihastuksen kuplimaan! Kuva Sarasta kakkos pentueen kanssa (jossa siis myös Säde) ja Tuiskun pentukuva. Voi apua! Meinasin ehkä kuolla!
Saran äiti asuu myös käsittääkseni jossain aika lähellä, suunnittelemmekin josko saisimme neljä sukupolvea kasattua yhteen, toivottavasti siis Saran äidin omistajia kiinnostaa nähdä millaista jälkipolvea heidän koiruus on jättänyt ja mahdollisimman pian toki jos tapaaminen onnistuisi, näkisivät vielä Säteen pikkuisenkin.

Meillä täällä kotosalla siis nyt Sara ja Nami, Namiskalle odotetaan kovasti juoksua, tyttönen siis astutetaan. Pitää teidän iloksi joskus mennä kaverilleni kyläilemään ja ikuistaa Nami poikansa kanssa, kaverini siis omistaa yhden pennuista. Noh, mutta jatketaan taas harjoituksia!

Sara - ylpeä äiti. (Vasemmalla oleva pentu on Säde)

Ja Säde itse äitinä leikittämässä pieniään (vai haluamassa pienten lelun itselleen, ken tietää)

Säteen pennut ovat saaneet äitinsä energisen luonteen

Tuisku siskonsa kanssa, se on ollut pienenä ehkä ylisöpö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti