keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Paljon kaikkea uutta ja ihanaa

Viimepäivityksestä on törkykauan, monasti olen meinannut tarttua "kynän" varteen ja tulla naputtelemaan tänne tekstiä sillä meillä on paljonkin kerrottavaa. Talvi on koirarintamalla tehnyt meiningin aika rauhalliseksi, näyttelyitä ei ole ollut paitsi Turku mutta tytön laskettu oli tosisaan vasta tammikuun alussa joten en uskaltanut koiria sinne ilmoittaa. No sen sijaan lähdin näyttelykaipuutani paikkailemaan tytön kanssa katsojan muodossa. Oli kiva nähdä tuttuja joskin aika pikaisesti ja minulle oli ihan uutta kierrellä ja katsella muidenkin kuin niiden chihukehien menoa ja meininkiä. Onnea siskolle ja hänen beaglepennulleen vsp:stä ja kaverilleni junnu-dogonsa  hienosta eri2 sijoituksesta!
Teinirallia ja jäätyneet vanhukset
Meidän teinit täyttävät tänävuonna myös 1-v, tai no Aadahan jo viimevuoden lopulla. Brendan kemut ovat lauantaina ja Duudsonilla sitten maaliskuussa. Koen jonkinlaista haikeutta, ipanoista tulee aikuisia. Noh, ehkä ne jatkossakin lyövät viisaat päänsä yhteen eikä meno hidastu laisinkaan. Tai en ainakaan usko sillä perheeseemme saapui tammikuussa lehmälapsi vai pitäisikö sanoa ennemminkin sonnilapsi. Sain viimein laikukkaan pienen täydellisen paketin ja vieläpä lyhytkarvaisen uroksen muodossa. Tuiskun pentu jäi siis kotio kasvamaan ja muutti meille ja jos en nyt kauheasti valehtele niin tuossa pienessä pojassa on aikalailla kaikki kohdillaan! Jarpiksi kutsumme, Ninnin mukaan Duudson näyttää ihan Jukalta joten nyt sitten on Jukka ja Jarppi talossa. Jos joskus tulee vielä yksi uros niin onkohan se sitten Hp?
Meidän "lehmälapsi" Jarppi
Nyt on "koirakiintiö" täynnä ainakin siihen saakka kun muutamme isompaan asuntoon. Olemme katselleet sillä silmällä myytäviä asuntoja että lähitulevaisuudessa oman hankimme, mutta emme pidä sen suurempaa kiirettä asian kanssa koska niin minä kuin isäntäkin on sitä mieltä, että ostamme sitten ihan lopunelämän kodin! Rauhassa teemme siitä täysin oman näköisen ja niin pois päin. On se hyvä, että isäntä on remppareiska ja molempien perhe sisältää niiin remppareiskaa kuin sähkömiestäkin ja jotkut osaa niitä putkihommiakin jonkun verran! Minä tuskin sitten saan edes pensseliä kätösiini kun nuo ammattilaiset meinaavat minun kuitenkin vain sotkevan. Niin siinä varmaan kävisikin joten ehkä ihan hyvä!
Sädekin innostui
Isoin asia mitä tässä huushollissa koettiin oli tytön ristiäisten yhteydessä se että isäntä ja emäntä saivat toisensa. Eli nyt ollaan koko perhe sitten saman sukunimen alla! Mutta palaamisiin ja lupaan ettei seuraavaan postaukseen mene näin pitkää väliä vaikkei kerrottavaa olisikaan. Puhun vaikka säästä jos en muuta keksi!

3 kommenttia:

  1. Onnea paljon tytölle nimestä (tuleeko julkisuuteen?) ja teille naimisiin menosta!!
    Me tehtiin sama temppu! Oliko teillä ihan tiedossa oleva asia vai niinkuin meillä, että pappi oli ainoa, joka tiesi asiasta ;O)

    Ihanat koirat ja tosi suloinen koiravauva =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöstä tuli Janella Josefiina. :) Meillä vanhemmat tiesi ja sisko jolle isä meni paljastamaan vahingossa. Tuo on yleistä ilmeisesti nykyään, kokoajan kuulee että lapsen ristiäisissä yllätetään porukka menemällä naimisiin! :D Mie tiesin yhden tapauksen ennen meitä, nyt tullu vissii kolme lisää! Kiitos :)

      Poista
    2. Kaunis nimi tuli tytölle =)
      Meillä oli vähän silleen, et kuitenki häitten aikaan jo 10 vuotta yhdessä, niin ei me olis enää saatu mitään häitä järkättyä, jos ei olis siinä menty naimisiin. Ku mä en suostunu maistraattihäihin :P Tuo ajoi sit asian kirkkohäistä xD
      On kyl nykyään jo normikauraa, mut onneks moni pitää vielä kivat häät ;D

      Poista