lauantai 10. joulukuuta 2011

Messari ja perheenlisäystä

Meillä ei ole koirarintamalla tapahtunut sen "ihmeellisempää", Duudson oli pentukehissä messarissa ja lauantaina hienosti KP ja ROP pentu. Sunnuntain tuomari ei kuulemma ollut sitten tykkäillyt koirasta juurikaan, hänen mukaan vielä kehittymätön jne. Nooh, ensimmäinen kerta kun Dumbo jäi ilman KPta ja lauantain tulos kuitenkin oli erittäin mieluinen ja sai hymyilemään ei niin hyvän sunnuntain jälkeen. Koira oli kuitenkin käyttäytynyt hienosti!
Kuvasta kiitos Titalle jälleen
Itse en tosiaan messariin päässyt ja itseasiassa meillä oli koirat hoidossa viikon päivät jokainen, Säde pentuineen ja Duudson Pirjolla ja loput olivat äidilläni. Meillä otettiin maailmaan tuloon "pieni" varaslähtö ja perheemme sai uuden perheenjäsenen 29.11.2011 klo 13.48 kun pikkuinen prinsessa syntyi maailmaan kiireellisellä sektiolla epäonnistuneen käynnistyksen jälkeen.
Nyt koirien kanssa elellään rauhallisesti, sen suurempia suunnitelmia ei ole näyttelysaralla ja seuraavat karkelot ovat luultavasti sitten Lahdessa vasta ensivuoden puolella. Nyt odotetaan kovasti lumen tuloa jotta tämä loputon kura, sade ja harmaus loppuisi viimein.
Suloisuus <3

2 kommenttia:

  1. ONNEA ONNEA ONNEA paljon pienestä tytöstä =) =)
    Ja samalla onnittelut myös Messarin hyvin menneistä kehistä!

    VastaaPoista